Löysin Instagramista hyvän mainoksen

Instagram, tuo taskussa kulkeva visuaalinen karnevaali on kauneudesta nauttivalle parhaimmillaan kuin inhalaattori astmaatikolle. Jos et pääse metsään juuri silloin kuin haluaisit, voit ainakin katsella kuvia puista.

Selailin eräänä päivänä hieman poissaolevasti Instagramia, kun huomioni kiinnittyi oivaltavaan mainokseen, joka onnistui pysäyttämään minut. Sen nähtyäni jatkoin fiidin selaamista sillä silmällä, että katsotaanpa, mitä muut mainostajat ovat keksineet.

Instagram-mainosten taso yllätti minut. Kun aloin kiinnittää asiaan huomiota, laadukkaiden mainosten löytäminen ei ollutkaan helppoa.

Osa mainoksista on videoita. Niissä ensimmäiset sekunnit ratkaisevat, jatkaako ihminen katselua vai eteenpäin kuvien virrassa. Loput ovat kuvia, joissa ratkaisee se, onnistuuko kuva kertomaan sellaisen tarinan, joka kiinnostaa kohderyhmää.

Alla on esimerkiksi Postin mainos. Mitä sillä halutaan sanoa? Mitä minun halutaan tekevän? Minusta mainos on aivan turha. Voi myös olla, että en ole kohderyhmää, mutta on vaikea kuvitella, kuka olisi.

IMG_7252.PNG


Tässä puolestaan kuvakaappaus Viking Linen mainosvideosta, jossa nainen tanssii punaisen kankaan kera. Visuaalisesti ihan komea mainos, mutta video ei vaikuta liittyvän sisältöön. Ja sisältökin jää epämääräiseksi.

IMG_7251.PNG

Kolmantena Arturian mainos. Mainoksen perusteella ei selvinnyt, mikä Arturia on tai millä alalla se toimii tai mitä se haluaa minulle kertoa. Jos kyseessä on brändimainonta, olisi syytä jollain lailla osoittaa, onko kyse esimerkiksi pikalainasta, jonka avulla kuvassa näkyvä hauska bändielämä on mahdollista, vaiko deittisovellus tai ehkä musasofta. Jos taas kyse on jonkin tuotteen mainostamisesta brändin jo tunteville, voisi kuvitella, että siihen kannattaisi viitata suoremmin.

IMG_7256.PNG

Kanarian saaria mainostetaan videolla, jossa Alice kulkee niiden maisemissa ja kertoo samalla juttua. Mainos on aika toimiva, siinä on samastuttava hahmo, komeita maisemia ja jonkinlaista tarinaakin. Itse en kuitenkaan jaksanut kiinnostua matkaopas-tyyppisestä kerronnasta.

IMG_7255.PNG

Viimeisenä se hyvä mainos. POP-vakuutus kertoo tarinan yhdellä kuvalla. Lisäksi mainoksessa on suoraviivaisuudessaan hauska kehotus ja selkeä “shop now” -ohjaus verkkokauppaan.

Tällainen yhden kuvan tarina on toimiva, koska ihmismieli haluaa luonnostaan tarinan saavan täyttymyksensä. Esimerkiksi video, jossa bändi soittaa ja mainostetaan Arturiaa, ei sisällä minkäänlaista jännitettä. Sen sijaan POP-vakuutuksen kuva on hetki tarinasta, jossa miehen auto yllättäen katoaa. Kuva jää kutkuttamaan mieliämme, sillä haluamme tietää, miksi auto on kadonnut. Onko se varastettu? Onko mies unohtanut, mihin on kulkineensa pysäköinyt? Tuossa se oli, mutta ei ole enää. Lisäksi meidän on helppo samastua tähän tarinaan, sillä olemme kaikki hukanneet joskus jotain.

Image-1.jpg

Lopuksi nopeat takeawayt Instagram-mainokseen:

  • Kerro kuvan avulla tarina

  • Pelkkä komea visuaalisuus ei riitä

  • Kerro, mistä on kyse

  • Kirjoita selkeä kehote

  • Jos et itse osaa, ehdi tai jaksa, ota yhteyttä

  • Jos mainostoimistosi ei osaa, ehdi tai jaksa, ota yhteyttä